Esimerkki yhden ryhmäkerran kulusta

Ryhmäkertojen sisällöt voivat vaihdella paljonkin ryhmäkertojen välillä. Osa kerroista voi olla keskustelullisempia, osa asiantuntijapainotteisia ja osa taas toiminnallisempia. Tietyt elementit on kuitenkin hyvä pitää samoina jatkuvuuden ja ennakoitavuuden vuoksi.

Ryhmäkerran alkaessa

Ryhmäkerran alkaessa on tärkeää, että tila on valmis ja ryhmäläisille tulee tunne, että heitä on odotettu. Tärkeä on luoda rento ilmapiiri ja yhteinen tila. Jokainen tulee tapaamiseen omasta arjestaan ja edellisestä hetkestä, niin ohjaajan on tärkeää tuoda kaikki saman asian äärelle.

Ryhmä aloitetaan kuulumiskierroksella, jossa jokainen saa vuorollaan kertoa: Mitä hyviä tekoja olet tehnyt itsellesi kuluneen viikon aikana? Mistä olet ollut kiitollinen kuluneen viikon aikana? Kuulumiskierroksen jälkeen on hyvä käydä yleinen keskustelu, että mitä jäi edellisestä kerrasta mieleen ja tuliko joitain oivalluksia tai kysymyksiä, joita haluaa nostaa yhteiseen keskusteluun.

Ryhmänkerran päättyessä

Ryhmäkerran lopetukseen on hyvä varata riittävästi aikaa. Kokemus on, että herkästi tulee kiire. Lopussa on hyvä alustaa välitehtävä, kerätä kyseessä olleesta kerrasta palaute ja jollakin tavalla sulkea tämä tapaamiskerta. Sulkemisen voi tehdä esimerkiksi lyhyellä hiljentymisellä tai mielikuvaharjoituksella. Jokaisen kerran jälkeen palautteen voi kerätä esimerkiksi käymällä kierroksen: mitä otat mukaasi tästä kerrasta? Esimerkiksi ryhmän puolivälissä on hyvä käydä syvempää keskustelua: millaisia ajatuksia ryhmäläisillä on ryhmän kulusta ja onko jotain mitä he haluaisivat muuttaa.

To top