Muokattavan diaesityksen tämän tapaamiskerran rungoksi löydät tästä
Pdf- version tämän tapaamiskerran dioista löydät tästä
Vinkit ryhmän ohjaajalle
Unen ja levon merkitys on keskeistä diabeteksen hyvässä hoidossa.
Uneen ja lepoon voi liittyä vaikeita tunteita, jonka vuoksi sitä ei ehkä ryhmäläiset osaa valita teemaksi. Kokemus kuitenkin on, että kun sitä aletaan käsittelemään, keskustelua ja näkökulmia syntyy. Ryhmäkerralla on hyvä olla esimerkin omaisesti tryptofaania sisältäviä välipaloja tarjolla (maitotuotteet, pähkinät, kalkkuna, soijatuotteet, kananmunat).
Kahvittelu, kuulumiset ja paluu viime kertaan
Ryhmä aloitetaan kuulumiskierroksella, jossa jokainen saa vuorollaan kertoa mitä itselle kuuluu. Voitte kysyä esimerkiksi:
- Mitä hyviä tekoja olet tehnyt itsellesi kuluneen viikon aikana tai
- Mistä olet kiittänyt itseäsi?
Kysymysten tarkoituksena on auttaa ryhmäläisiä huomaamaan mitä hyvää arjessa on tapahtunut ja antamaan itselleen kiitosta tehdystä hyvästä. Voitte myös keksiä omia, teidän ryhmälle sopivia tarkentavia kysymyksiä.
Kuulumiskierroksen jälkeen on hyvä käydä yleinen keskustelu siitä mitä jäi edellisestä kerrasta mieleen ja tuliko joitain oivalluksia tai kysymyksiä, joita haluaa nostaa yhteiseen keskusteluun.
Teemaan virittäytyminen Tyypitkaksi-keskustelukorteilla + välitehtävän purku
Millaisia ajatuksia ja tunteita uni ja lepo sinussa herättää? Samalla, kun keskustelua käydään korttien avulla tulee purettua välitehtävä:
- Mihin olen unessa ja levossa tyytyväinen tällä hetkellä?
- Mihin kaipaan muutosta tai yhteistä pohdintaa?
Muutoksen tarpeet ja yhteisen keskustelun aiheet voi olla hyvä kirjata näkyville esimerkiksi fläppitaululle.
Uni ja lepo -video
Tästä löytyy videon diat pdf-tiedostona
Keskustelua
- Unirytmin merkitys diabeteksen hoidon kokonaisuudessa? Tukeeko unirytmisi diabeteksen hoitoa?
- Unen määrä ja laatu?
- Tilapäinen unihäiriö, millaisia unenhuoltovinkkejä teillä on?
- Milloin tulisi lähteä hakemaan apua unihäiriöön?
Voitte valita seuraavista teemoista yhden ryhmäänne eniten kiinnostavan:
Vaihtoehto 1: Mikä on rytmin merkitys?
- Keskustelkaa mitä ajatuksia video herätti?
- Voitte pohtia omaa tyypillisen päivänne rytmiä tämän vuorokausikellon avulla.
Vaihtoehto 2: Usein kysytyt kysymykset
Mallia varten kehitetyt unen ja levon usein kysytyt kysymykset -kortit ovat hyvä työkalu käydä keskustelua uneen ja lepoon liittyvistä uskomuksista ja epäselvyyksistä. Korteista löydät 14 kysymystä ja ammattilaisen ytimekkäät vastaukset niihin.
Usein kysyttyjä kysymyksiä unesta- kortit
Vaihtoehto 3: Uniapnea: yleinen unihäiriö tyypin 2 diabetesta sairastavien keskuudessa
Voitte käydä keskustelua videon perusteella esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta:
- Mitä ajatuksia video herättää?
- Haluaako joku kertoa, millaista on uniapnean/muun unihäiriön tutkiminen ja hoito?
- Haluaako joku kertoa muusta unihäiriöstä?
- Häiritseekö jokin untasi?
Lisätietoa uniapneasta löytyy mm näistä linkeistä:
- Unen itsehoito – Uniliitto
- Uniryhmät – Uniliitto
- UniNeuvo – auttava puhelin – Uniliitto
- Unihoitajan_vinkit pdf (unihoitajat.fi)
- Tervetuloa unettomuuden omahoito-ohjelmaan! | Mielenterveystalo.fi
- https://www.hengitysliitto.fi/hengitys-sairaudet/uniapnea/uniapnean-oireet-ja-diagnoosi/https://www.hengitysliitto.fi/hengitys-sairaudet/uniapnea/uniapnean-oireet-ja-diagnoosi/
Palaudunko, pysähdynkö?
Tämän teeman valitessanne pääsette keskustelemaan päivän aikaisesta palautumisesta. Voitte keskustella esimerkiksi omista palautumisen keinoista ja jakaa vinkkejä toinen toisillenne.
Lisävinkkejä unenhuoltoon löytyy Unihoitajan vinkit – opas hyvään uneen
Ryhmän lopetus
Ryhmän päättämisessä on tärkeää muistaa kolme asiaa:
- tunnelmat tästä kerrasta
- välitehtävä ja orientaatio seuraavaan tapaamiseen
- rauhallinen lopetus
On hyvä käydä kierros, jossa jokainen kertoo, mitä otat tästä kerrasta mukaasi?
Välitehtävä on kiva mahdollisuuksien mukaan jakaa paperisena osallistujille.Jos siihen ei ole mahdollisuutta, niin on hyvä kirjoittaa alla olevat kysymykset näkyviin.
- Mihin olen ______________ tyytyväinen tällä hetkellä? (esim. mihin olen ravitsemuksessani tyytyväinen tällä hetkellä?)
- Mihin kaipaan muutosta tai yhteistä pohdintaa?
Välitehtävän voit ladata tästä.
Lopuksi on hyvä muistuttaa seuraavan tapaamisen ajankohdasta ja aiheesta. Ja sen lisäksi lopettaa tapaaminen valitsemallanne tavalla.